VESIPELASTUSJAOSTO
Vesipelastuksessa (VEPE) on tarkoituksena kehittää ja ylläpitää koirien pelastusvaistoa ja uimataitoa, opettaa koira toimimaan vedessä ja ennen kaikkea pelastamaan veden varaan joutunut ihminen.
Rajoitetun koulutusajan vuoksi vesipelastusta harrastavalla koiralla on oltava tiettyjä perusvaatimuksia: sen on uitava mielellään sekä sen perustottelevaisuuden on hyvä olla kunnossa.
Lisäksi koiran on oltava fyysisesti riittävän voimakas ja hyväkuntoinen, luonteeltaan rohkea ja luottavainen ja ihmisystävällinen. Suurta kokoa edellytetään pelkästään käytännön syistä. Vesipelastuskoulutukseen soveltuvatkin useimmat ns. keskikokoiset ja suuret koirarodut. Lisäksi on eduksi, jos koiralla on luontaista taistelutahtoa ja se osaa käyttää leukojaan. Huomioitavaa on, että myös koiran ohjaajan on toisinaan mentävä veteen.
Vesipelastusjaosto järjestää koulutusta kolmessa eri ryhmässä: alkeiskurssit, jatkavat ja kilpailevat.
Alkeiskurssilla harjoitellaan esineen vientiä maalla ja vedessä, veneen noutoa, hukkuvan pelastusta sekä veneestä hyppyä ja uimista rantaan. Alkeiskurssi sisältää teorialuennon vesipelastuksesta ja 10 käytännön harjoituskertaa. Pääsyvaatimuksena koirille on uimataito ja vähintään 15 kg:n painoraja sekä suosituksena esineiden kantaminen. Alkeiskurssilaisille järjestetään erillinen uimataidon testaustilaisuus, jossa testin läpäistäkseen koiran tulee noutaa veteen heitetty esine ja mennä halukkaasti veteen sekä suorittaa rannalla luoksetulo hyväksyttävästi. Koirien alaikäraja on 5 kk.
Jatkoryhmään voivat osallistua alkeiskurssin käyneet, ei vielä kilpailleet harrastajat tai kokeisiin tähtäävät koirakot. Kilpailevien ryhmässä harjoittelevat soveltuvuuskokeen läpäisseet tai kilpailevat koirakot.
Harjoituspaikkoina ovat Noljakan Aavarannalla sijaitseva koirien yleinen uimaranta ja Marjalassa uittokanavan suulla sijaitseva ranta. Viime vuosina olemme harjoitelleet tiistai ja torstai-iltaisin.
Harjoituksissa harjoitusta rannassa tekemässä on aina yksi koira kerrallaan. Näin pystytään keskittymään jokaiseen koiraan yksilönä. Vepe on myös laji, johon on varattava kunnolla aikaa, sillä harjoituksissa saattaa vierähtää aikaa parikin tuntia. Myös kaluston purkamiseen ja harjoitusten päätteeksi tavaroiden kokoamiseen kuluu aikaa.
Kun VEPE alkaa kiinnostaa, ota yhteyttä yhteyshenkilöihimme ja saat lisätietoja lajista ja sen harrastamismahdollisuuksista. Tervetuloa kokeilemaan tätä märkää, mutta mukavaa lajia!
Vepejaostossa tapahtuu 2010
-
Alkeiskurssi jäsenille 9.6. – 4.8.2010 Hinta 30,00 €/koira
Kurssilla harjoitellaan esineen vientiä maalla ja vedessä, veneen noutoa, hukkuvan pelastusta sekä veneestä hyppyä ja uimista rantaan. Kurssiin sisältyy yksi kuivaharjoituskerta sekä vesiharjoittelu ajalla 9.6.- 4.8. Alkeiskurssin teorialuento pidetään Itä-Suomen Liikuntaopistolla 6.6.2010.
Harjoitukset Marjalassa keskiviikkoisin kahdessa eri ryhmässä klo 18.00 – 19.00 ja 19.00 – 20.00.
Kurssille otetaan yhteensä 10 koirakkoa (5/ryhmä), lisäksi max. 10 varasijalle (mikäli joku peruu tulonsa, varasijoilta otetaan mukaan). Pääsyvaatimuksena koirille on uimataito (30 - 50 m) ja vähintään 15 kg:n painoraja sekä suosituksena esineiden kantaminen. Koirien alaikäraja on 5 kk. Uimataidon testaustilaisuus järjestetään Marjalassa 2.6.2010. Koiran tulee osata uida, noutaa esine vedestä ja olla omistajansa hallinnassa (luoksetulo).
-
Jatkoryhmä PoKS:n jäsenille Kausimaksu 20,00 €/koira
Edellisenä tai jonain aiempana kesänä alkeiskurssin käyneille, mutta ei vielä kilpailleille koirakoille. Harjoitukset Kaunislahdessa tiistai-iltaisin 2-3 ryhmässä: ryhmä I klo 15 – 17, ryhmä II klo 17 – 19, ryhmä III klo 19 – 21.
-
Kilpailevien ryhmä PoKS:n jäsenille Kausimaksu 20,00 €/koira
Soveltuvuuskokeen läpäisseille tai kilpaileville koirakoille. Harjoitukset Kaunislahdessa tiistai-iltaisin 2-3 ryhmässä: ryhmä I klo 15 – 17, ryhmä II klo 17 – 19, ryhmä III klo 19 – 21.
Puheenjohtaja Heli Ronkainen
p. 013-803 174, 050-366 3091
heli.ronkainen @ elisanet.fi (välilyönnit pois)