Hoopersin starttikurssi

Hoopersin starttikurssilla käydään läpi hoopersesteet ja niiden erilaisia suoritustapoja, sekä vahvistetaan itsenäistä tekemistä, irtoamista ja muita lajin tärkeitä pohjataitoja. Kurssi sopii hyvin aloitteleville tai uutena lajin pariin tuleville koirakoille, sekä ensimmäiseksi kurssiksi agilitylajien maailmaan. Kurssin alaikäraja on 8kk.

Huom. Kurssille osallistuvien koirien tulee olla ohjaajansa hallinnassa – kurssi järjestetään ulkokentällä, jossa työskennellään samanaikaisesta kahdella aidoin rajatulla pisteellä vierekkäin. 

Kurssi pidetään maanantaisin 15.8.-19.9. klo 18-19 Poksin ulkokentällä. 

Kurssille mahtuu 5 koirakkoa.

Kurssiin kuuluu lisäksi teoriakerta, joka järjestetään PoKS hallin kokoustilassa tiistaina 9.8. klo 18 alkaen.

Kurssille osallistuvien koirien tulee olla rokotettu kennelliiton sääntöjen mukaan ja ohjaajan tulee olla Pohjois-Karjalan Seurakoirien jäsen. Mikäli et ole vielä jäsen, teethän jäsenhakemuksen vasta, kun olet saanut vahvistuksen kurssille pääsystä, jotta vältymme turhilta jäsenhakemuksilta.

Kurssi kestää 6 kertaa, ja sen hinta on 45 e/ koirakko.

Kurssille ilmoittautumisaika on 10.7.-30.7.2022.

Kurssille päässeille ilmoitetaan asiasta ilmoittautumisajan päätyttyä.
Lisätietoja kurssista mimmi.oinonen@gmail.com