Psyykkinen valmennus

Onko sinulla kisajännitystä? Herpaantuunko keskittyminen tilanteessa jossa sitä tarvittaisiin? Tuleeko suorituksen aikana mieleen mitä ne muut meistä ajattelee?

PoKS tarjoaa loppuvuonna psyykkisen valmennuksen kokonaisuuden. Valmennuksen tavoitteena on kartoittaa yksilöllisesti koirakon vahvuuksia ja onnistumista sekä niitä seikkoja jotka heikentävät suoritusta tai aiheuttavat ongelmia. Valmennuksessa tulemme myös miettimään keinoja tilanteen kohentamiseksi sekä räätälöimään harjoituksia, joita osallistuja väliaikana voi toteuttaa. Tapaamisia on kolme kappaletta vuoden loppuun mennessä, yhdessä sovittuna aikana. Tarpeen mukaan voi olla myös tilanteita, joissa koira on mukana, mutta pääsääntöisesti valmennus suunnataan ihmisille ja niissä ollaan ilman koiraa.

Valmennuksesta on hyötyä kaikille, mutta erityisesti esimerkiksi kisajännityksestä tai muusta suoritukseen häiritsevästi vaikuttavasta seikasta oirehtiville. Valmennukseen ovat tervetulleita henkilöt lajiin katsomatta (esimerkiksi rally-toko, agility, näyttely). Valmennus voi tapahtua yksilöllisesti, pareittain tai pienryhmässä. Valmentajina toimivat työterveyspsykologi, psykoterapeutti Henna Palmunen ja psykologian opiskelija Jasmin Vesterinen.

Valmennukseen osallistuvan tulee olla PoKSin jäsen.

Valmennuskokonaisuuden hinta 40€.

Ilmoittautuminen 23.10. mennessä TÄÄLLÄ.