Vuoden Maastojuoksija

Yleistä

1. Kiertopalkinnon on hankkinut Pohjois-Karjalan Seurakoirat PoKS ry:n maasto- ja ratajuoksujaosto vuonna 2012.

2. Palkinto jaetaan vuosittain maastojuoksumenestyksen tuloksella.

Kilpailuoikeus

Koiran omistaja/omistajat on PoKS ry:n jäsen kilpailuvuoden alusta lähtien sekä maksanut jäsenmaksunsa jäsenyyden välillä katkeamatta siten, että jäsenmaksu on maksettu hallituksen kulloinkin määräämään eräpäivään mennessä.

Palkinnonjako

1. Palkinnosta kilpaillaan Suomessa järjestettyjen kansallisten ja kansainvälisten maastojuoksukokeiden sekä kutsu- ja erikoiskilpailujen tulosten perusteella. Tulosten tulee olla kuluvalta kaudelta.

2. Koiran omistaja/omistajat ilmoittaa korkeintaan kolmen (3) hyväksytyn maastojuoksukokeen tuloksen kirjallisesti annettuun päivämäärään mennessä PoKS ry:n sihteerille. Kilpailuun voi osallistua ainoastaan PoKS ry:n laatimalla lomakkeella.

3. Palkinto luovutetaan voittajalle PoKS ry:n vuosikokouksessa.

4. Kiertopalkinnon mukana kiertää kansio johon kiertopalkinnon haltija on velvollinen kirjaamaan koiransa tiedot, kuvan ja tulokset joilla koira voitti kiertopalkinnon. Haltija on velvollinen pitämään kiertopalkinnon asianmukaisessa kunnossa. Mikäli palkinto haltijallaan ollessaan häviää tai vaurioituu, on haltija velvollinen korvaamaan vahingon.

5. Saatuaan kolmannen (3.) kiinnityksen kiertopalkintoon, jää palkinto tälle koiralle. Kiinnitysten ei tarvitse olla perättäisiä.

6. Jokaiselle kiertopalkinnon saajalle jää pieni muistoesine.

7. Palkinnon haltija vastaa sen toimittamisesta seuraavan vuoden PoKS ry:n vuosikokoukseen.

Pisteiden lasku

Kaudelta korkeintaan kolmen hyväksytyn tuloksen korkeimman yhteenlasketun pistemäärän saanut koira voittaa. Pisteiden mennessä tasan yksittäisen kokeen korkeimmat pisteet ratkaisevat voittajan. Sääntömuutosoikeus on Pohjois-Karjalan Seurakoirat PoKS ry:n hallituksella maasto- ja ratajuoksijaoston esityksestä.

Hakuaika 1.1.2018 – 31.1.2018.

Postattu: